Korttipeli Kirves

Esittely

 

Korttien arvot

Pelin aloitus

Pelin kulku

Sanasto



"Kirvestä" pelataan ainakin Sulkavalla, Juvalla, Kuopiossa ja Mikkelissä. Yllättävän monet ihmiset tuntevat pelin nimeltä ja ovat sitä pelanneetkin. Esittelemme tässä erään sääntöversion. Sovittaessa voidaan käyttää muitakin sääntöjä. Kyseessä on korttipeli, jossa pelaajien lukumäärä voi olla kahdesta yhdeksään. Mielenkiintoisimmillaan peli on, jos pelaajia on viidestä yhdeksään. Kullekin pelaajalle jaetaan viisi korttia. Pelin ideana on pelata joukkueena valtin määrännyttä pelaajaa vastaan. Pelaaja, jolla on mielestään hyvät kortit, haastaa kaikki muut pelaamaan itseään vastaan niin että hän uskoo voittavansa ainakin kaksi ensimmäistä tikkiä tai kolme tikkiä viidestä. Tätä pelaajaa sanotaan värimieheksi. Kaksi ensimmäistä tikkiä ei riitä värimiehelle voittoon , jos vastajoukkueen joku pelaaja pystyy saamaan itselleen kolme tikkiä. Joukkueen pelaajien on silloin siis yritettävä järjestää tikit yhdelle pelaajalleen. Kun pelaaja on voittanut joko yksin tai joukkueen mukana kolme jakoa, hän pääsee pelistä pois. Usein lopussa on vain kaksi pelaajaa, jotka pelaavat "pudotuspelin". Viimeiseksi jäänyt pelaaja saa "silmän". Jos sama pelaaja saa toisenkin kerran silmän, hän saa "kirveen" ja peli-ilta voidaan päättää. Ennakkoon on tietenkin pitänyt sopia, mihin kirveen saaminen velvoittaa. Perinteisesti hän tarjoaa seuraavan peli-illan.

Vinkkejä tai kommentteja voit lähettää seuraaville henkilöille:

  • auvo.matiskainen(a)hotmail.com
  • jouko.oikkonen(a)suomi24.fi 
  • kari.nuolinko(a)edu.mikkeli.fi                 

Päivitetty 14.11.2008