Huomautus 1.3.2008: Allaolevat kysymykset (versio 1) on alunperin tarkoitettu (laadittu ja lähetetty) uusille kansanedustajille keväällä 2007. Koska teksti lähetettiin sähköpostin välityksellä, viitteet ja linkit jätettiin tarkoituksella pois viestin lyhentämiseksi ja mahdollisten roskapostisuodattimien välttämiseksi. Lista laadittiin lyhyellä aikataululla. Lisäksi tilanne on vuodessa muuttunut joidenkin asioiden kohdalta, joten osa allaolevasta tekstistä ei ole enää ajantasalla. Uudempi kysymyslista löytyy sivulta Muutama kysymys versio 2.0
1. Tiesitkö, että nyt menossa oleva ilmastonmuutoskohu on jo neljäs, ja että ensimmäinen oli jo yli sata vuotta sitten? Suurinpiirtein vuosina 1895 - 1920 kansalaisia peloteltiin jääkaudella. Kun se ei tullut, noin vuosina 1920 - 1950 peloteltiin ilmaston lämpenemisellä. Ja kun se ei sitten niin kovasti lämmennytkään, noin 1950 - 1970 peloteltiin taas jääkaudella. Ja kun sitä ei sitten 1980-luvun alussa näkynyt, alettiin taas puhua ilmaston lämpenemisestä.

2. Tanskalainen fyysikko Henrik Svensmark julkaisi lokakuussa 2006 teoriansa, jonka mukaan maapallon väitetty lämpeneminen johtuu ihan muusta kuin ihmisten lisäämästä hiilidioksista. Ja esitti niin vakuuttavan näytön teoriansa tueksi, että CERNin hiukkaskiihdyttimellä ruvetaan tekemään jatkokokeita. Jos Svenskmarkin teoria läpäisee testin, millä tekosyyllä aiotte jatkaa useamman kuin yhden auton ja tai vanhan auton omistajien kyykyttämistä?

3. Viime vuonna 60 tiedemiestä kirjoitti Kanadan pääministerille avoimen kirjeen, jossa mm totesivat, että jos 1990 luvulla olisi tiedetty ilmastosta se mitä nykyään tiedetään, Kioton sopimus olisi katsottu tarpeettomaksi ja jätetty solmimatta. Oletko tietoinen kyseisestä kirjeestä ja sen sisällöstä?

4. Amerikkalainen senaattori James M. Inhofe on pitänyt USAn senaatissa useita ilmastonmuutoshysteriaa kritisoivia puheita ja koonnut 64-sivuisen Ilmastoskeptikon käsikirjan, joka löytyy PDF-muodossa hänen nettisivuiltaan. Miksi Suomessa asuvan suomalaisen äänestäjän täytyy turvautua ulkomaisten poliitikkojen sivustoihin jos haluaa lukea IPCC:n propagandan lisäksi kritiikkiäkin? (pl uusimmat uutiset, kts kysymys 24).

5. Hurrikaaniasiantuntija Dr Christopher Landsea erosi IPCC:stä koska IPCC:n Kevin Trenberth esitti lehdistötilaisuudessa hurrikaaneista päinvastaista kuin mitä Landsea oli sanonut, ja kieltäytyi korjaamasta väitteitään. Lisäksi vuosi 2006 oli, ennusteiden vastaisesti, heikko hurrikaanivuosi. Miksi kansalaisille syötetään väitettä, että ilmastonmuutos todistetusti lisää hurrikaanien määrää ja voimakkuutta?

6. Muutama vuosi sitten julkisuudessa esitettiin lähes jatkuvasti väitettä, että ilmaston lämpeneminen rajoittaa tai jopa lopettaa Golf-virran ja näinollen Skandinaviaan tulee jääkausi muun maapallon lämmetessä. Miksei tästä teoriasta ole kuulunut yhtään mitään viime aikoina?

7. Mannin ns jääkiekkomaila on saanut osakseen niin suurta kritiikkiä, että USAssa nimitettiin komitea tutkimaan asiaa, ja Wegmanin raportti totesi, että Mannin johtopäätökset eivät pidä paikkaansa. Tutkijat saivat Mannin mallin avulla jääkiekkomailan esiin syöttämällä mittausdatan asemesta punaista kohinaa (satunnaislukuja), ja muutakin kritiikkiä on esitetty runsaasti. Miksi täällä Suomessa vaietaan tästä lähes täysin?

8. Reuters levitti 15.9.2006 uutista, jonka mukaan jääkarhut voivat erittäin huonosti ja ovat lähellä sukupuuttoon kuolemista, jota toisteltiin eri tiedotusvälineissä suurilla otsikoilla ja suurella kohulla. Kun asia tarkistettiin kanadalaiselta jääkarhuja tutkivalta biologi Taylorilta, totuus osoitautui päinvastaiseksi. Ja tämä on vain eräs esimerkki valtavasta virheellisten uutisten massasta. Joihin sitten toisinaan julkaistaan jotain parin palstamillin kokoisia korjauksia takasivuilla. Miksei mikään laki velvoita tiedotusvälineitä tarkistamaan tietonsa? Tai esittämään oikaisut yhtä isolla tekstillä ja samalla sivulla kuin mitä virheellinen oli?

9. Tanskalainen tilastotieteilijä Björn Lomborg kääntyi ympäristöaktivistista ympäristöskeptikoksi huomattuaan ympäristöliikkeen väitteiden perustuvan ns huonoon tieteeseen. Kirjoitti aiheesta kirjan ja perusti mm eräiden Nobel-ehdokkaiden kanssa ns Kööpenhaminan Konseksuksen v 2004 joka listasi maailman ongelmia tärkeysjärjestyksessä. Tiedätkö mille sijalle ilmaston lämpeneminen sijoittui kyseisellä listalla?

10. Grönlannin jäätikön kokonaismassa kasvaa ja 1930-luvulla napa-alueella oli lämpimämpää kuin nykyään. Miten tämä sopii väitteisiin, että 1990-luku olisi ollut historian lämpimin jne?

11. Ilmaston lämpenemiseen, ja varsinkin hiilidioksiditeoriaan kriittisesti suhtautuvia tiedemiehiä ja poliitikkoja on syytetty rahan saamisesta öljyteollisuudelta. Eräs näistä syyttäjistä on NASAn tiedemies James Hansen, joka tuki avoimesti Kerryn vaalikampanjaa (yhdessä 48 muun ilmastonmuutoksella pelottelevan tiedemiehen kanssa) ja sai sitten Kerryn vaimon säätiöltä 250 000 dollarin lahjoituksen. Öljyraha paha raha, ketsuppiraha hyvä raha?

12. Historia osoittaa, että lämpiminä kausina maatalous ja yleensäkin kaikki ihmisen toiminta on kukoistanut, ja ihmiset voineet hyvin. Ja vastaavasti viileinä kausina on ollut nälänhätää ja sairauksia, ja ihmiset voineet huonosti. Ja ilmaston lämmetessä rakennuksia tarvitsee lämmittää vähemmän, jolloin energiaakin tarvitsee tuottaa vähemmän, jolloin tulee vähämmän niitä päästöjä. Miten tämä sopii yhteen sen pelottelun kanssa? Eikö meidän pitäisi pelottelun asemesta olla iloisia, että ilmasto muuttuu parempaan suuntaan?

13. Erään ilmastomallin mukaan Kioton sopimus vähentää vuoteen 2050 mennessä ilmaston lämpenemistä vain 0,06 asteella eli viivästyttää tilannetta parilla vuodella. Onko se, että vasta vuonna 2053 on niin lämmintä kuin mitä olisi jo vuonna 2050 ilman sopimusta, todellakin hintansa arvoinen viive?

14. Väitetään, että IPCC:n raportin luvussa 8 oli vuonna 1996 peräti 16 kertaa todettu, että yksikään tutkimus ei osoita ihmisten olevan syyllinen väitettyyn ilmastonlämpenemiseen. Pres Clintonin ja varapres Al Goren hallinon painostuksesta kaikki viittaukset poistettiin tai muutettiin tukemaan päinvastaista näkemystä. Jos väite pitää paikkansa, niin mitä se mielestäsi kertoo IPCC:n luotettavuudesta?

15. MIT:n meteorologi prof Richard S. Lindzen on tehnyt pitkän listan ent varapresidentti Al Goren kuuluisalla filmillä (joka ilmeisesti nähdään kohta Suomenkin televisiossa) esiintyvistä virheistä. Miksi tällaista propagandafilmiä saa markkinoida luotettavana dokumenttina maassa, jossa kansalaisia holhotaan savukerasioiden yms varoitustekseillä, alkoholin ostorajoituksella ennen klo 9:ää, tolkuttoman alhaisilla nopeusrajoituksilla, jne?

16. Ajankohtaisen Kakkosen ilmastonmuutosillasta jopa johtavat poliitikot puhuivat energiansäästölampuista, ja ohjelmassa viitattiin Australiaan jossa hehkulamput kiellettiin. Australia on lähempänä päiväntasaajaa ja yöt ovat pimeämpiä, joten siellä valaistusta käytetään lämpimällä säällä, jopa niin lämpimällä että rakennuksissa on lämmityksen asemesta ilmastoitilaitteet (jäähdytyslaitteet). Suomessa talvella käytettävät hehkulamput toimivat lämmityksen apuna, eli tilanne on täysin päinvastainen kuin Australiassa. Miksi tälläisista keskustellaan, mutta ei esim siitä kuinka se Etelä-Amerikassa rakenteilla oleva paperitehdas tulee kuluttamaan valtavan määrän sademetsästä eli hiilidioksidinielusta hakattua puuta?

17. Englannin ylähuoneen Lordi Nigel Lawson on kuulemma sanonut, että IPCC on niin viallinen prosessi, että se tulisi lakkauttaa. Miksi brittiläisillä poliitikoilla on enemmän rohkeutta kuin suomalaisilla sopuleilla?

18. Palkittu ranskalainen geofyysikko Claude Allegre oli eräs niistä 1500:stä tiedemiehestä, jotka vuonna 1992 allekirjoittivat julistuksen huolestaan ilmastonmuutoksen suhteen. Tutkittuaan pitkään aiheeseen liittyviä tieteellisiä todisteita hän muutti mielensä ja on siis nykyään innokas ilmastoskeptikko. Jos ilmastonmuutos ja varsinkin hiilidioksiditeoria eli ihmisten syyllisyys on niin selvä asia, niin miksi yhä useammat tiedemiehet ovat eri mieltä?

19. NOAA:n mukaan (uutinen 14.7.2006) Alaska jäähtyy. Prof Duncan Wingmanin mukaan etelänapamantereen jäätikkö kasvaa, ja edellä viittaisin pohjoisnapaan ja Gröönlannin jäätikköön. Miten nämä uutiset, joista ainakin osa julkaistu jopa vertaisarviointikäytäntöä noudattavissa tiedelehdissä (toisin kuin IPCC:n poliittiset raportit), sopivat yhteen väitetyn lämpenemisen kanssa?

20. Paleoklimatologi ja geologian professori Bob Carterin mukaan ilmaston lämpeneminen pysähtyi jo vuonna 1998, eikä ihmisellä ole mitään merkittävää osuutta ilmastonmuutokseen. Kommenttia?

21. Ilmastonmuutoskohusta ainoa hyötyvä teollisuudenala tuntuu olevan ydinvoimateollisuus. Kun otetaan huomioon jatkuvat uutiset eri aloilla ilmenevästä lahjonnasta ja korruptiosta, kuinka voimme luottaa siihen että ydinvoimateollisuus ei ole edistänyt fossiilisten polttoaineiden mustamaalaamista?

22. Kuinka suuri osa edellä esittämistäni faktoista ja väitteistä oli sinulle uusia? Kuinka huolellisesti olet perehtynyt ilmastonmuutoksen todisteisiin ja vastapuolen todisteisiin?

23. Julkisuudessa käytetään nykyään lähes aina termiä "ilmastonmuutos" aiemmin yleisemmän termin "ilmaston lämpeneminen" asemesta. Ei kai tämä vain johtu siitä, että lausuntoja aiheesta esittävät ottavat itsekin, tietoisesti tai alitajuisesti, huomioon mahdollisuuden, että muutos onkin ihan toiseen suuntaan?

24. Maallikoille suunnatussa tiedelehdessä nimeltä Tieteen Kuvalehti on uusimmassa numerossa (7/2007) nelisivuinen artikkeli Henrik Svenskmarkin tutkimustuloksista. Tätä ennen en ole nähnyt hiilidioksiditeorian vaihtoehtoja ja tai sen kritiikkiä muissa suomalaisissa tiedotusvälineissä lukuunottamatta TV1:n MOT-ohjelmaa. Artikkeli vaikuttaa siis olevan jonkinlainen läpimurto meille virallista totuutta pitkään kritisoineille. Millaisia ajatuksia tämä läpimurto herättää sinussa?

25. YK:n FAO:n mukaan karjankasvatus tuottaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin liikenne. Miksei lehmille ja muille eläimille määrätä käyttömaksuja ja muita veroja? Miksi autot, ja etenkin köyhät yksityisautoilijat ja autoharrastajat ovat se ryhmä, jota syytetään kaikesta ja jonka maksettavaksi kaikki päätyy?
Aloitussivulle
Tämä sivu on luotu 13.5.2007 ja päivitetty 14.9.2007, 1.3.2008, 12.5.2008