|
Koulutukseni Kiinnostus eläimiin, etenkin koiriin sekä kissoihin on tarttunut minuun heti vauvaiästä alkaen. Kotonani on aina ollut eläimiä, joten muuttaessani omilleni, oli itsestään selvää, että minullekin tulee oma koira Koirahierontaa opiskelin ELK Weterin eläinten luontaislääkintäkoulussa.
Valmistuin ammattiin toukokuussa 2008. Koulutus sisältää koiran anatomian ja fysiologian kokonaisuudessaan. Perushieronnan, sen vaikutusten ja venytysten lisäksi koulussa opetellaan erilaisia tekniikoita ja opitaan hyödyntämään homeopaattisia aineita sekä kasvilääkintää koiran hoidossa. Koulutus sisältää myös koiran yleisimmät sairaudet sekä tietoa ravitsemuksesta. Mainittavia tekniikoita ovat: - Kraniosakraalikäsittely Hierontatöitä olen tehnyt käytännössä heti koulun aloituksesta saakka. Asiakkaat ovat
olleet hyvin laajaa kirjoa kääpiörodusta aina laumanvartijarotua myöten. Olen aloittanut fysioterapiaopiskelut Mikkelin ammattikorkeakoulussa syksyllä 2009.
Ihmispuolen opintojen jälkeen minulla on haaveena erikoistua eläinfysioterapiaan. |