Alkuun
Kokouspäivät
Kaakon kilpailu 2011
Kaakon kilpailun säännöt
Valokuvia
Kuvausvinkit
Toimintakertomus
 

 

Mikkelin Harraste-elokuvaajat ry:n kotisivu

 

Elokuvaajien Kaakonpiirin videokilpailujen säännöt vuodelta 2011.

1. Osallistuminen

Kilpailuun osallistujien tulee olla Kaakonpiiriin kuuluvien järjestöjen jäseniä.

Järjestävä yhdistys päättää kilpailutöiden formaatista omien edellytystensä

mukaan. Kilpailukutsut tulee lähettää riittävän ajoissa mahdollisten

formaattijärjestelyjen vuoksi.

Kilpailutyön pituus A-, B-, C ja E -sarjoissa on enintään 25 min. Ja D -sarjassa

enintään yhden (1) minuutin. Elokuvan valmistumisesta on kulunut

korkeintaan kolme ( 3 ) vuotta.

Kilpailuun ei saa osallistua työ, josta on tehty ennen valmistusta kaupallinen

sopimus.

Sarjajako:

A-sarja: avoin sarja

B-sarja: aikaisemmin palkitsemattomat harrastajat.

C-sarja: -nuoret alle 25 v. Kaikkien tekijöiden tulee olla ikärajansa

mukaisia.

D -sarja: minuuttisarja, kilpailutyön enimmäiskesto yksi (1) minuutti,

avoin sarja.

E -sarja: dokumenttielokuvat

2. Järjestäminen.

Kilpailun järjestää jokainen piiriin kuuluva yhdistys vuorollaan vuoden

ensimmäisen neljänneksen aikana. (tammi, helmi,maaliskuussa) Järjestävä

yhdistys voi periä kohtuullisen osallistumismaksun.

3. Tekijät.

Tekijällä tulee olla kaikki oikeudet työhönsä. Järjestävä yhdistys ei vastaa

Teosto ym. korvauksista.

4. Tuomarit.

Kilpailuun osallistuvan yhdistyksen tulee olla valmis lähettämään henkilö

tuomariksi, jos järjestävä yhdistys sitä pyytää. Tuomareita tulisi mieluiten olla

vähintään viisi (5) henkilöä. Tuomarina ei kuitenkaan saa olla henkilö joka on

ollut tekemässä kilpailussa olevaa työtä.

5. Kilpailu.

Esitysjärjestys arvotaan. Tuomaristo kokoontuu ennen kilpailun alkua ja

valitsee joukostaan puheenjohtajan. Hänellä on oikeus keskeyttää kilpailutyön

katselu, jos se on sopimaton tai ala-arvoinen. Tuomaritilaisuuden ja kilpailun

väli on yksi (1) viikko, jotta palkintohankinnat, kaiverrukset ja paperityöt

voidaan tehdä asiallisesti. Tuomarien päätöksestä ei voi valittaa - se on

lopullinen. Minuuttisarjan voittajan valitsee yleisö ja kiertopalkinto toimitetaan

voittajalle kilpailun jälkeen. Järjestävä yhdistys kustantaa kaiverruksen.

6. Palkitseminen.

Järjestävä yhdistys päättää palkinnoista. A -sarjaan on Lappeenrannan Filmi -

ja Videokuvaajat ry. Lahjoittanut vuonna 2003 vuosikilpailun yhteydessä

upean kalalauta -kiertopalkinnon. Näiden lisäksi on B -ja C -sarjoissa

 kiertopalkinnot, jotka jaetaan sarjan parhaalle. B -sarjaan lahtelaiset

 lahjoittivat vuonna 2006 upean kaitafilmikelaa esittävän puureliefin.

 Kotkalaiset lahjoittivat vuonna 2005 C -sarjaan hienon pokaalin. D -sarjaan

 imatralaiset hankkivat vuonna 2007 kiertopalkinnon. (tiimalasi) Kouvolan

 Videokuvaajien lahjoittaman tunnustuspalkinnon, kauniin kotkapatsaan, saa

 järjestävä seura antaa,  sarjoista riippumatta, parhaaksi katsomalleen

 henkilölle. Olkoonpa se vaikka  ohjaaja, näyttelijä, kuvaaja, lavastaja,

 musiikinsovittaja tai joku mieleenpainuva  asia, joka jäi filmistä erityisesti

 mieleen. Siis järjestävällä yhdistyksellä on  vapaat kädet toimia parhaaksi

 katsomallaan tavalla. Dokumenttisarjaan on  Ajankello Kouvolasta lahjoittanut

 2011 kiertopalkinnon.

7. Seuraava kilpailupaikka.

Yleisötilaisuuden päätteeksi pidetään kokous jossa seuraava kilpailupaikka

päätetään. Kokoukseen osallistuvat piirin järjestöjen paikalla olevat jäsenet.

Puheenjohtaja ja sihteeri valitaan järjestävästä yhdistyksestä.

8. Säännöt.

Kilpailun johtajalla on oikeus ratkaista kilpailussa eteen tulevat kysymykset ja

tulkinnanvaraiset asiat. Sääntömuutokset voidaan käsitellä kilpailun jälkeisessä kokouksessa.

Kouvolassa 12.03.2011.

Myllykosken Videokuvaajat ry

Kouvolan Videokuvaajat ry.

Lahden Videokuvaajat ry.