

Carlos on
meidän perheen ulkomaalaisvahvistus ja ilopilleri, joka lensi
Portugalista Suomeen heinäkuun 2004 lopulla ja muutti meille
asumaan. Carlos on
aina iloinen ja rohkea, mutta aika kiltti kuitenkin. Se
rakastaa lähes kaikkia ihmisiä ja jakelee pusuja hyvin
auliisti. Carlos ei voi vastustaa pehmo- ja vetoleluja eikä sukkia,
lapasia, rukkasia ja muita nimeltä
mainitsemattomia pieniä vaatekappaleita, joita on kiva
juoksuttaa ympäri taloa ja pihaa. Vaikka se onkin vilkas kuin
elohopea, niin silti se tykkää olla sylissä ja nauttii
rapsutuksista ja hellittelyistä, kun sille päälle sattuu...
Yksi ihana asia Carloksen mielestä olisi päästä mamman ja papan viereen sänkyyn
nukkumaan. Yöt se nukkuu omassa boxissa, mutta silti
joka ilta kannattaa kokeilla, jos saisi jäädä mamman ja
papan sänkyyn yöksi. Kun hiipii illalla salaa sänkyyn, niin
voi toivoa, että kukaan ei huomaisi ja siirtäisi pois
sieltä... Valitettavasti Hippi ilmoittaa ennen nukkumaan
menoa, että on aika siirtyä omaan mökkiin ja päästää
hänet sänkyyn. Aamulla Carloksella on ihan omat rutiinit
mamman kanssa vessassa, jolloin pussaillaan ja jutellaan,
eikä sinne Hippiä päästetä ;-))...
Kesällä 2005 Carlos alkoi osoittaa todellisen
luonteensa josta on seurannut aika koviakin välien
selvittelyjä Hipin kanssa. Carloksen paksu turkki on
suojannut hyvin, joten Hippi on kärsinyt pahemmalta
näyttävät vauriot, mutta mitä sitä ei tekisi
johtajuutensa eteen...
Vanhemmiten (n 4v.) Carlos on aika hyvin alistunut osaansa
eikä haasta enää riitaa Hipin kanssa, vaan mieluummin
väistyy omaan koppiinsa, jos Hippi vihjaisee siihen suuntaan.
Mutta pientä luovimista aina välillä ihmisiltä vaati,
ettei tule tappelua... Carlos on ehkä hieman
rauhoittunut ja muuttunut myös entistä seurallisemmaksi ja
seuran kipeäksi. Siitä on tullut miellyttämisenhaluinen,
jos terrieri voi sellainen olla ;-)). Aivan ihana pakkaus!!!
Carlos harrastaa agilityä, joka on aivan sika kivaa,
välillä Carlos ei tahdo nahoissa pysyä, kun se käy niin
kuumana. Mamman sormet ja housun lahkeet, joskus polvetkin
joutuvat terävien hampaiden väliin, kun johonkin on pakko
purkaa ylimääräistä energiaa...
Kisaaminen aloitettiin heti kun Carlos täytti 18 kk,
marraskuussa 2005, mutta olisi kannattanut odottaa vielä,
eikä rynnätä niin nopeasti kilparadoille :-(. Aluksi kisat
meni muuten hyvin, mutta mamma kuvitteli ohjaavansa helposti
irtoavaa Hippiä ja ei ohjannut Carlosta riittävästi, joten
tuli kieltoja kun koira meni esteiden ohi. 5-tuloksia tuli ja
palkintopallisijoituksia, mutta ensimmäinen nolla antoi
odottaa itseään aina kesään 2007 saakka. Sitten astuivat
kuvaan mukaan törkeät kontaktivirheet. Carlos loikki
alastulo kontaktien yli aivan törkeästi kisoissa, mutta ei
ikinä treeneissä :-(. Oli ihan lähellä, että
agilityuramme ei päättynyt kokonaan siihen, niin paljon
harmitti, kun tuntui, että mikään ei auta :-(...
Maaliskuussa 2008 aloitin Carloksen kisan keskeytyksen heti
kontaktivirheen jälkeen. Noin 10 starttia päättyi jopa
toisen esteen jälkeen koiran kantamiseen ulos radalta. Ja
sekös harmitti Carlosta ;-)!!! Ehkä se oppi meni kuitenkin
perille ja kesällä 2008 rupesi kontaktiongelmat kaikkoamaan
ja nolliakin tulemaan. 10 nollalla, joista 8 hyppyradalta,
nousimme heinäkuussa 2008 2-luokkaan ja vain kuukausi siitä
eteenpäin neljällä nollalla 3.luokkaan. Ja vuoden 2008
lopulla saimme jo kaksi nollaa kolmosluokassakin. Aivan
mahtava agilitykaveri Carlos siis on.
Joulukuussa 2008 tuli ensimmäinen kolmosluokan
nollavoittokin, että agilityvalion titteli olisi haaveissa
noin vuoden kuluttua...
Näyttelyissäkin Carlos on kunnostautunut. FIN MVA eli
Suomen muotovalion arvo napsahti kesäkuussa 2007.
Tokotreeneissäkin käydään viikottain, ehkä joku kerta
mennään kisoihinkin...
Kettua on käyty keinoluolilla
moikkaamassa ja kokeissa käytiin kolme kertaa kevään 2007
aikana ja sieltä napsahti titteli FIN KVA-L, eli
käyttövalio luolilta
Carlos is the joy of our family. He flew to Finland from
Portugal July 2004 and moved to our home. Kennels of
Tupla-Täplän and Tallitontun are the owners of Carlos, he
just want to live with us ;-).
Carlos is very lively and and brave, always happy, and
after all very nice little dog. Carlos loves every people in
the world, and wants ro kiss everybody. He can not resist soft
toys, socks, gloves and all the small clothes that he can
carry around in the house and the yard. Although Carlos is
like a quicksilver he enjoys caresses and wants to sleep in
our bed whenever he manage to get there.
Carlos is very eager in agility. He loves it with all of
his heart and he is very fast too. Finally we climed to 3rd
class in August 2008. And we are dreaming of Agility Champion
title may be after one year ;-))...
During summer 2005 Carlos has started to threaten the
leadership of Hippi and that has led sometimes to very bad
looking matches between Hippi and Carlos. But Hippi is
fighting for his directorship very hardly and we give our
support for him.
Carlos is Finnish Show Champion and Working Champion
(summer 2007).
|